Lempinimet: Rontti, Rontto
Rotu: risteytysponi
Syntynyt: v.1987, Espanja Malaga
Sukupuoli: ruuna
Väri ja merkit: ruunikko
Säkäkorkeus: n. 145 cm
Omistaja: Hanna Hassinen
Ko: He:A
Re: ei enää hypätä, aiemmin 80-100 cm
Romeo Hevosmaailmassa
GALLERIA
Romeo
on ovelaakin ovelampi, vanha Andalusialaisristeytysponi ruuna, joka tietää ja tuntee jokaisen tuntiponin jipon ja ehkä keksinyt ja jalostanut muutaman itse lisää. Romeon alunperin vanhempani ostivat minulle, kun asuimme Espanjassa, minä olin 10 vuotias, Romeo 5 vuotias. Selästään ei pois heittänyt, mutta eipä pahemmin tiennyt mitä pohkeillakaan tarkoitetaan. Rontilla kävi kouluttaja ja yhdessä ratsastuksenohjaajani kanssa aloitettiin toisiimme tutustuminen ja uuden opetteleminen.
Romeo osoittautui hyväksi hyppääjäksi, jonka kanssa yksittäisenä metriäkin aikoinaan sitten hypattiin. 80 cm radoilla oli ruusukehai nopeiden käännöstensä ja lyhyiden teiden takia. Koulua Romeo taitaa Helppoon B:hen asti. Maastossa Romeo on mukavan virkeä ja ei turhia säpsy tai tuijottele. Espanjassa se tottui maastoilla vapaina oleviin taisteluhärkiin, jotka hirmuisine sarvineen muutaman metrin päästä tuijottelivat, kun poni meni vierestä ohi. Se oli minulla myös vuoden englantilaisella yktiyistallilla, kun muutimme Espanjasta San Pedro De Alcantaraan. Poni oli paras ystäväni ja koimme kaikenlaisia hauskoja hetkiä yhdessä. Ratsastamista välimerellä hiekassa, ja kerran pistelin ponilla poliisiakin karkuun, kun olimme olleet laukkailemassa nimeltä mainitsemattomassa kielletyssä paikassa… ;) Tarhakavereilleen se myös joskus opetti, että jos ottaa oikein lujan vauhdin ja juoksee taysiä päin sähkölanka-aitaa…ei se loppujen lopuksi niin kovin kamalasti satu ;) ja pääsee paremmille apajille!
Pari vuotta olimme kuin paita ja peppu, kunnes muutimme takaisin Suomeen. Romeon annoin pikkuserkkupuolelleni, joka piti Fuengirolan lähellä tallia nimelta Centro Equestre Campañales Mijas. Rontti aloitti siellä tuntiponin hommat ja pääsi esteillä vielä eteenpäin. Kerran se kävi kisoissa ihan Cadizissa asti. Siella ratkottiin sellainen liigan mestaruus 70 cm ja 80 cm luokissa ja mukana oli upeita kiiltavia huippuponeja joka luokassa ainakin 40 kpl. Rontilla ei ollut jaloissa edes kenkiä, iho täynnä puremia ja arpia kun se oli juuri laitettu laitumelle ison laumaan. No Ronttiahan ne kummatkin luokat voitti, siinä jäi Espanjan b-ponien mestarikin toiseksi ja hintaa ponilla varmaan oli paljon ;D
Kerran se myös mm. toimitti juoppokuskin roolia, kun Terhin miesystävä oli viihteellä ystävänsä kanssa ja Terhi kielsi heitä lähtemastä autolla tai hevosilla juhlimaan.. Miehet lupasivat…mutta aikansa juotuaan keksivät, etta ponihan ei ole hevonen…joten Romeo yhdessä poniystävänsa Snoopyn kanssa uljaasti toimittivat miehet Fuengirolan yöhön ja kököttivat itse Romeria fiestassa aamutunneille asti, ja kuskasivat kiltisti änkyräkännissä olevat, lähes 2 metriset sedät, takaisin kotiin ;)
Noin kymmenen vuotta sitten pikkuserkkupuoleni kuitenkin muutti takaisin Suomeen ja toi Romeon mukanaan. Romeo oli heti kuin kotonaan, lumi ei näyttänyt ihmetyttävän sitä ja se kasvatti sellaisen talviturkin, josta moni poni olisi kateellinen ;)
Nyt Romeon ollessa 22 vuotias, on tullut korkea aika päästää poni hyvin ansaitulle eläkkeelle. Toimii vielä, on virkeä ja jekkuilut edelleenkin mielessä. Pellolla talvella laukatessa kuulemma saa kirkuvan ponityton taitavasti pois selästaan jos haluaa ;) Niinpa Romeo on tervetullut eläkekotiin ja missä olisikaan parempaa hevosten paratiisia kuin Susannan luona :)
Hanna Streng