Jekku

Takaisin



Jekku-08.wmv




Jekku

on kilteimmistäkin kiltein suokkiruuna. Videossa Jekku on meillä ensimmäistä päivää. Päivä oli ihanan talvinen sekä aurinkoinen ja pojilla riitti energiaa. Tällä kertaa videossa on enemmän kuvattu Nessoa, sillä Nesson riemu uudesta kaverista oli niin hauskan näköistä. Jekku vaan köpötteli kiltisti pellolla, eikä reagoinut Nesson riehumiseen paljoakaan. Kunhan Jekku tutustuu meihin sekä sopeutuu hyvin uuteen kotiin, laitan lisää kuvia, juttua ja videoita Jekusta.



23-01-2008.wmv

04.02.08 Jekku on ollut meillä nyt kaksi viikkoa. Etsimme kouluttamatonta, hyväluonteista suomenruunaa, vaan en olisi arvannut, että saamme niin kivan ja helpon kaverin kuin Jekku. Jekussa on (sen lisäksi mitä hevosesta toivoimme) todella paljon muitakin hyviä puolia.
Koska Jekku on ollut meillä liikuttamatta (paitsi ensimäisen päivän peltoköpöttely, josta videossa) ja täällä on aika stressitön ympäristö, on poika toiveidemme mukaan hiukan lihonut. Rautakuuri, vapaa heinä, buildup-rehu ja isot annokset öljyä aamuin-illoin aiheuttavat myös sen, että energiaa on tietysti kertynyt, josta kertoo uudet kuvat galleriassa: Ekaa kertaa näin Jekun vähän irroittelevan, kun laitoimme talvitarhaan. Muuten -nyt mutakelien vallitessa- hevoset ovat olleet metsätarhoissa ja Jekku on ollut siellä tyytyväisen oloinen ja mitä rauhallisin.
Tänään Jekulla on "hammaslääkäri" aamupäivällä ja iltapäivällä tulee satula-auto ja sitten pikkuhiljaa alkaa tutustuminen ratsain.

10.02.08 Nyt ollaan ratsasteltu vähän maastossa ja Jekku on näyttänyt mistä suomipollet on tehty: Metsälenkillä tuli vastaan kaatunut puu. Siinä vaiheessa, kun mietin, että mistä olisi parasta kiertää runko, otti Jekku vain hiukan vauhtia ja paineli puun yli reippaasti. Vaikka maasto oli muutenkin kuoppaista ja epätasaista, niin Jekku ei kertaakaan kompuroinut, saati epäröinyt. Jekussa on potkua positiivisella tavalla. Näin jatketaan tämä talvi maastoillen ja yritetään saada Jekulle massaa.

17.02.08 Jekku on aikamoinen touhupolle ja energiaa on kuin pienessä kylässä. Ollaan harjoiteltu malttia (että odottaisi ratsastajaa), rauhassa seisomista sekä rentoa käyntiä. Harjoitellaan myös että Jekku laskisi päätään alas hiukan. Mistään peräänannosta ei vielä ole kyse, vaan haluamme että Jekku luottaisi ratsastajaan ja rentoutuisi. Emme käytä mitään apuohjia. Meillä on käytössä ihan tavallinen kolmipalakuolain ja CB:n satula. Tänään Jekku oli maastossa rennompi ja jopa seisoi paikallaan hetken katselemassa maisemia -hermostumatta. Kun tultiin kotiinpäin, niin pyysin Ninaa hiukan kuvaamaan Jekkua kun ratsastelin pellolla. Tässä tulos:



jekku -08.wmv

18.03.08 Ratsupuolella ollaan otettu kaikessa rauhassa -pääasiassa maastoillen- ja edistystä tapahtuu joka kerta. Mm. Jekku ymmärtää jo, että ratsastajan pohkeet voi koskettaa kylkiä niin, että se ei aina tarkoita lisää vauhtia ja heti. Ja että ohjastuntuma ei tarkoita turpa kohti taivasta, vaan että voi kävellä rennosti ilman huolen häivää. Jekku ei ole kertaakaan edes ajatellut ryöstää, pukitella tai vastustella millään lailla. En kyllä voisi kuvitellakaan, niin kaikin puolin kiltti Jekku on. Sillä on ollut vain koko ajan kiire ja siitä hosumisesta ollaan pikkuhiljaa pääsemässä eroon. Maastoreissultakin tullaan jo takaisin ihan kuivana, kun aluksi Jekku tuppasi hikoilemaan, vaikka ei mitään tehnytkään. Luottamus siis alkaa syntymään. Onhan Jekulla ollut täällä paljon uusia asioita - omistajia ja ympäristöä myöten. Mitään Jekku ei säiky tai pelkää ja uusiin maastoihin Jekku menee aina innoissaan ja epäröimättä.
Vaihteluksi kokeiltiin eilen hiukan ohjasajoa. Nina oli puikoissa ja kävikin niin, että vanha ajokonkari, Jekku, sai opettaa Ninalle miten hommat hoidetaan. Otin pienen pätkän videollekin. Aluksi touhu näytti melko sähläykseltä ja sitten kun Nina tajusi, miten herkkä Jekku on, yhteinen sävel löytyi. Valitettavasti vaan kamerasta loppui akku kesken kaiken. Seuraavan kerran laitetaan valjaat ihan oikeaoppisesti ja lähdetään kärryajelulle.



jekkuajo.wmv

03.04.08 Ollaan maastolenkeillä käyty tutustumassa kenttään ja maneesiin. Aloitettiin siitä, että Jekku kävelee kierroksen molempiin suuntiin ja seisoo rauhassa paikallaan. Pääasia tutustumisessa on ollut, että jää hyvä mieli sekä ratsastajalle, että ratsulle. Käynti alkaa olla jo mukavaa, eikä enää niin kiireellistä hötkyilyä. Ravissa on vaikeampaa istua ja näköjään kestää vielä, että Jekku rentoutuisi ja keskittyisi. Pieniä pätkiä menee jo hienosti ja Jekullahan on upea raviliike. Laukka on askellajeista ehkä tällä hetkellä parhain ja laukat nousevat herkästi nyt jo sisäpohkeella. Puomiharjoittelu meni aivan sähellykseksi. Vasta kun puomit sujuvat ongelmitta, laitetaan pieni este. Avain on edelleen luottaminen ja rentoutuminen. Ajan kanssa, kaikessa rauhassa mennään eteenpäin ja edelleen käytössä on kumikuolain. Tänään Nina piti vähän "tuntia" Nesson selästä ja kuvasi myös pätkän. Tähän on koottu vain parhaat palat. Teen vielä joskus videon, johon tulee ne ei niin hyvät pätkät. Ei aina ole niin helppoa, miltä videossa näyttää:



jeksu03.04.08.wmv

16.04.08 Jekku on muuttanut muotoaan niin paljon, että jouduttiin muokkaamaan satula. Satula-Eki kävi paikanpäällä ja vaihtoi villat kokonaan uusiksi ja toppasi satulan Jekun selälle taas sopivaksi. Talvikarvan alta kuoriutuu yhä vain hienompi suomipoika. Tuttavat kehuvat, että kyllä on käynyt hyvä flaxi, kun noin täyspäisen ja kivannäköisen hevosen saimme niin hätäisellä ostopäätöksellä. Olemme kyllä samaa mieltä :)

04.05.08 Nina oli tänään Jekun kanssa hyppäämässä pientä esterataa ja hyvinhän se meni. Jekku vaihtoi laukat hienosti. Maapuomeja ja yksittäisiä pieniä esteitä ollaan vasta menty vähän ja Nina on mennyt pientä maastoesterataa. Jekku kuumenee esteillä, eikä ole kertaakaan kieltänyt, vaan suorastaan syöksyy esteeltä toiselle. On jo niin lämmin, että järven rantavedessä kahlaaminen on mukavaa. Tässä video:



jekku_nina_este.wmv

19.05.08 Laitettiin pojat osittaiselle laitumelle. Jani kävi kuvaamassa:



Laitsalla-08.wmv

22.05.08 Nina on aivan ihastunut Jekkuun esteratsuna. Tässä maneesitreeniä:



Jekku_220508.wmv

14.06.08 Ajateltiin näyttää Jekulle välillä vähän isoa maailmaa ja lähdettiin mätsäriin. Jekussa on aina ollut sitä jotain, mutta en olisi arvannut, että Hippoksen tuomareidenkin mielestä. Tänään olisivat kuulemma ratsukantakirjanneet Jekun luokkaan II. Arvostelu: Hyvä rotutyyppi, ilmeikäs pää, melko pitkä kaula, selkeä piirteinen, mutta lyhyt säkä, avorunkoinen, pitkä lanne, hieman loiva lautanen. Jalat: Riittävä luusto, lyhyt pysty vuohinen, yhden suuntainen siirt. meloo ravissa. Käynti: Erittäin tahdikas ja matkaavoittava käynti, kävelee läpi rungon. Ravi: Tahdikas ja hyvä kinnertyöskentely. Jekku voitti kylmäveristen luokan ja sai BestInShow-III -upean pokaalin. Jekku käyttäytyi todella hienosti, mitä nyt osattiinkin odottaa. Onhan Jekku ravejakin jonkun verran kiertänyt ja muutenkin elämää nähnyt. Mutta luonne on kymppi+. Ihana hevonen, täysin ongelmaton kaiken touhun ja tohinan keskellä - lastauksesta lähtien.

Kuvia näyttelyn kylmäveristen luokan hevosista ja Jekusta

JekkuShow14.06.08.wmv

10.07.08 Parempaa ja turvallisempaa maastoratsua kuin Jekku saa hakea.. Myös maneesissa poika on jo aika mukava. Käynti on välillä vielä kiireistä. Ohjalla pidättäessä vielä vähän jännityy, mutta ei pahasti (sen huomaa videosta, kun käynti näyttää katkonaiselta kulmassa). Sama ravin kanssa. Tasapaino ei ihan vielä ole kohdallaan, eikä lihaskuntokaan, joten hiukan vielä "kaatuu kulmissa sisäänpäin". Samasta syystä alkaa nykimään päällä, kun ei enää jaksa. Laukka on sitten aivan ihanaa ja rentoa. Jekku on nyt alkanut hakeutua vähän eteen alas ja jopa pärskähtelee tyytyväisenä ravissa, joka kertoo rentoutumisesta.



Js10.07.08.wmv

30.09.08 Maastoilu on tehnyt hyvää Jekulle. Jekku on saanut hyvät lihakset ja näyttää upealle. Kaura-annoksetkin on tuplattu keväästä. Seurauksena jo neljäs satula menossa.. Tässä videossa on uusin Albion Kontrol -estesatula.




01.11.08 Kerronpa pienen tarinan Jalmari-suokista ja ystävästäni Tuijasta.
´ Joskus siinä -90 luvun loppupuolella ostin suomenhevosruuna Jekurin-Lennon eli Jalmarin, joka lienee syypää siihen, että Tuija hurahti hevosharrastukseen. Tuijalle Jalmari on alusta asti ollut todellinen silmäterä ja täysvaltainen perheenjäsen. Siispä melko pian Jalmari siirtyi kokonaan Tuijan omistukseen ja me saimme Tuijalta supersuloisen pomeraniankoiranpennun, Eetun. Tuija kasvatti menestyksekkäästi pomeranian-koiria ja piti isohkoa täyshoitotallia Espoossa, jonne hankittiin Jalmarille kaveriksi suomenruuna Ville. Tuijan haaveena oli aina, että saisi muuttaa perheineen ja koirineen maalle ja pitää vain omat hevoset omalla pihalla, omassa tallissa. Niinpä Tuija ja miehensä Tero toteuttivat haaveensa ja pitävät nykyään Hakalan viihtyisää kotieläintilaa Nummi-Pusulassa. Jalmari on muuten Jekun puoliveli (isä Jekuri) ja nyt jo 22-vuotias terve ja onnellinen vanhaherra. Jatkoa voikin lukea täältä.

Tuijan sivuilta selviääkin, että Jekku sai todella hyvän tilaisuuden, vaikka haikeaa onkin. Itse vielä Jekkua Tuijalle ehdotin. Jekku saikin loppuelämäkseen parhaan mahdollisen kodin Tuijan luota maalta. Jekulla on siellä laumakaveri, isot laitumet, laadukas hoito ja hellä huolenpito. Jekun kanssa harrastellaan kevyttä kärryhölköttelyä ja maastohumputtelua. Jekulla ei tule olemaan hoitajia eikä vuokraajia tai ratsastajia, vaan Jekku on Tuijan ja Teron silmäterä, kuten heidän muutkin hevoset.
Jekku on todella hieno ja näyttävä ratsu, mutta sen luottamus on ansaittava ensin. Jekku on sen verran ahdasleukainen (atlasnikaman ja leukaperän väli), että kun sai itse hakeutua sille sopivaan peräänantoon (hiukan luotiviivan yläpuolella) se oli kevyt ja yhteistyöhaluinen ratsastaa. Vähänkin jos vaati liikaa, niin se selvästi hermostui. Satulanvaihdon yhteydeydessä luovuttiinkin uudesta koulusatulasta -mikä oli minulle ihanin istua- ja siirryttiin pelkästään estesatulaan. Maastoratsuna Jekku on mitä upein, kuin ´ihmisen mieli`, mutta tietysti Jekkua pitää maastossakin kohdella oikeudenmukaisesti ja pehmeästi, jotta se voi luottaa ratsastajaansa.
Tiedän, että voin luottaa Tuijaan, eikä Jekkua koskaan pakoteta sellaiseen (eikä ylipäätään pakoteta mihinkään), mihin se ei fyysisesti pysty.

Jekku meillä viimeisenä päivänä:
klikkaa kuvaa





Takaisin